Hyppää sisältöön

Hankkeet

Nuorisopalveluissa toteutetaan erilaisia kehittämishankkeita tarpeen mukaan. Hankkeilla mahdollistetaan nuorisotyön kehittäminen, vahvistetaan perustoimintaa ja luodaan uusia tarvelähtöisiä toimintoja.

 

Ajankohtaiset hankkeet

Yhteisöllisen nuorisotyön käynnistäminen ja kehittäminen II asteella 2023-2024

Hankkeen tavoitteena on yhteistyössä Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän ammattikampuksen kanssa kehittää yhteisöllisen nuorisotyön toimintaa toisella asteella:

  1. Yhteisöllisen nuoristyön toiminnallisten työmuotojen kehittäminen toisella asteella
  2. Nuorten osallisuuden esteiden vähentäminen ja hyvinvoinnin edistäminen

Oppilaitoksessa tehtävä nuorisotyö edistää oppilaitoksen nuorten osallisuutta ja toimijuutta aktivoimalla nuoria mukaan kehittämään ja toteuttamaan toimintaa.

Toiminnassa tiedostetaan opintojen eri vaiheiden vaihtelevat tilanteet. Opintojen aloitus ja siihen saatava tuki on ensiarvoisen tärkeää opintoihin kiinnittymisen kannalta. Ryhmähengen ja yhteenkuuluvuuden vahvistaminen läpi opintojen on tärkeää. Hankkeen avulla pilotoidaan nuorisotyön menetelmiä toisella asteella, määritellään toiminnan tarve, työnkuva, tehtävät ja rakenteet toiminnan vakiinnuttamiselle. Hankkeen aikana kehitetään ja vakiinnutetaan toisen asteen yhteisöllisen nuorisotyön toimintamalli.

Laajemmin tavoitteena on taata tasa-arvoisemmat ja yhdenvertaisemmat mahdollisuudet saavuttaa hyvä elämä ja tutkinto myös niille opiskelijoille, jotka tarvitsevat enemmän matalan kynnyksen tukea arkeensa. Toiminnan avulla tuetaan kestävää kehitystä. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta oppilaitoksen tulee olla turvallinen, terveellinen, viihtyisä ja kaikille esteetön työ- ja oppimisympäristö. Toiminnan avulla tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia, turvallisuutta, terveyttä ja jaksamista. Yksilötasolla sosiaalista kestävyyttä parannetaan elämänhallinnan tukemisella, sekä oman toiminnan merkityksen ja vaikutusten ymmärtämisellä ja oppimisella.

Lisätietoja: projektivastaava Tytti Tikkakoski tytti.tikkakoski@kokkola.fi

 

 

Päättyneet hankkeet

Koulunuorisotyön hanke 2020-2022

Hankkeella vastataan nuorten tarpeisiin, opetuksessa ja kouluissa tapahtuviin muutoksiin sekä ajankohtaisten haasteiden, kuten COVID-19:n aiheuttamiin tarpeisiin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kokkolan nuorisopalveluiden ja opetustoimen kanssa.

Hankkeen aikana nuorisopalveluiden ja koulujen yhteistyömalli vuodelta 2010 päivitetään. Hankkeella turvataan yhdenvertainen ja tasalaatuinen koulunuorisotyö kaikille yläkouluille, huomioiden alueelliset etäisyydet ja kaksikielisyys sekä muuttuvat olosuhteet toimintaympäristössä. Kehittämisen painopisteeksi on asetettu ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen toiminnan edistäminen. Seurantaa ja arviointia toteutetaan sanallistamalla koulunuorisotyötä sekä kehittämällä tilastointia, mittareita ja vaikuttavuuden arviointia kokonaisuutena.

Lue lisää koulunuorisotyöstä…

 

Ohjaamo-hanke 2015‒2018

Kokkolan ja Kaustisen seutukunnissa toteutettiin Ohjaamo-toiminta vuosina 2015‒2018. Toiminta oli Kokkolan nuorisopalveluiden hallinnoima. Hanke oli osana kansallista Ohjaamo-toiminnan kehittämistyötä. Sitä rahoitettiin ”Kestävää kasvua ja työtä 2014‒2020” Suomen rakennerahasto -ohjelmalla. Hankkeessa luotiin ja kehitettiin toimintamalli, jossa nuorille suunnattuja ohjaus- ja neuvontapalveluita keskitettiin monialaisiin Ohjaamoihin. Lisäksi hankkeessa panostettiin moniammatillisen yhteistyöverkoston asiakkaiden palvelusiirtymien nopeuttamiseen sekä yhteisen, ohjaamomaisen, työskentelytavan aikaansaamiseen.

Hankkeen päättyessä Keski-Pohjanmaan alueella toimi kaksi Ohjaamon palvelupistettä, Kokkolassa ja Kannuksessa. Lisäksi Kaustisella toimi satelliittipiste.

Ohjaamo Keski-Pohjanmaa on kaikille alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste. Ohjaamo tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta muun muassa koulutusta suunniteltaessa ja sen aikana, urasuunnittelussa, työllistymisasioissa sekä arkeen ja terveyteen liittyvissä asioissa.

 

NUPS – nuorisotyön perussuunnitelma 2011‒2014

Toimintatutkimus loi paikallisen opetussuunnitelman sekä yleisen mallin sille, miten nuorisotyötä kasvatuksellisena prosessina voidaan kuvata. Kokkolan jälkeen NUPS-suunnitelmia on tehty ja tehdään eri puolilla Suomea alueellisesti ja paikkakuntakohtaisesti. Esimerkiksi vuosina 2015‒2016 toimintatutkimuksen syklissä seurattiin, kuinka hyvin mallinnus toimi muissa kunnissa. Tutkimuskuntina mukana olivat Kokkola, Hämeenlinna, Kouvola, Oulu ja Tornio.

Lisätietoja: https://www.nuorisotutkimusseura.fi/hankkeet/nuorisotyon-opetussuunnitelma.

Ota yhteyttä