Veikko Salkion (1912–2006) luontokokoelma on valtakunnallisesti arvokas luonnontieteellinen kokoelma. Se on Veikko Salkion elämäntyönä syntynyt yhtenäinen kokonaisuus, joka sisältää seuraavat pääluokat: suomalaiset linnut ja nisäkkäät, sarvet, kallot ja luut, perinteinen metsästyskulttuuri, ulkomaiset näytteet, fossiilit sekä kirjallisuus ja arkisto. Veikko Salkiolla oli tapana rakentaa Lapin luontoon pieniä majoja ja turvekammeja, joita hän kutsui nimellä kieppi. Kieppi on myös kanalintujen yöpymiskolo lumessa.
Luontokokoelma
-
Veikko Salkion luontokokoelmassa jokainen eläin on täytetty omaan ekolokeroonsa, palaan luontoa. Niitä tutkimalla voi tehdä monenlaisia havaintoja eläinten elinympäristöstä, ravinnosta ja lisääntymisestä. Kokoelmassa ovat lähes kaikki suomalaiset nisäkkäät ja noin 220 eri lintulajia. Useista linnuista on näytteitä eri puvuissa: naaras ja koiras, nuori ja vanha. Omana ryhmänään esitellään värimuunnoksia, risteymiä ja epämuodostuneita yksilöitä.
Ilves. Kuva: Joni Virtanen. -
Huomattava hirvieläinten ja onttosarvisten sarvi- ja kallokokoelma oli erityisen tärkeä Veikko Salkiolle. Häntä kiinnostivat epämuodostumat, vioittumat ja muut erikoisuudet. Hirvieläimet ja onttosarviset ovat sorkkaeläinten (Artiodactyla) lahkoon kuuluvia heimoja. Hirvieläimiin (Cervidae) luetaan maailmassa yli 40 lajia, joista 18 eri lajin sarvet löytyvät Kiepistä. Onttosarvisiin (Bovidae) kuuluu yli 140 lajia, joista 28 eri lajin sarvet löytyvät Kiepistä.
Onttosarvispilarit. Kuva: Joni Virtanen. -
Kiepissä on runsaasti eri nisäkkäiden kalloja ja luita sekä lintujen rintalastoja. Ne kertovat eläimen lajista, iästä, koosta ja mahdollisesti sukupuolesta. Joistakin näytteistä löytyy merkkejä sairauksista tai vammoista. Kokoelmassa on esimerkiksi merikotkan rintalasta, joka on murtunut törmäyksessä sekä minkin epämuodostunut ja terve selkäranka.
Suden kallo. -
Veikko Salkio tallensi Pummangissa ollessaan Jäämeren kalastusmenetelmiä piirtämällä ja valokuvaamalla. Myöhemmin hän hankki Jäämeren pyyntivälinekokoelman, jossa on mm. vanhoja verkon merkkejä ja painoja sekä atraimia. Metsästyskulttuuriin liittyvään pyyntivälinekokoelmaan kuuluu monia julmia pyyntivälineitä, kuten pyyntirautoja ja käpälälautoja. Niiden käyttö on nykyään kielletty.
Pyyntivälineitä. Kuva: Joni Virtanen. -
Salkion pienoisdioraamat sisältävät useita lintujen pesiä ja munia. Kolopökkelöitä Salkio on pyrkinyt hankkimaan erityisesti sellaisille lajeille, joista ei helposti muista, että ne ovat kolopesijöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi naakka ja uuttukyyhky. Lisäksi Kiepin kokoelmiin on lahjoitettu paljon linnunmunia, joita esitellään omassa vitriinissään. Linnunmunat ja pesät on tunnistanut edesmennyt biologi Harri Hongell.
Linnunmunia. Kuva: Joni Virtanen. -
Etuoikeutettujen kotimaisten eläinlajien lisäksi Kiepissä on mahdollisuus nähdä pieni väläys mm. syvänmeren lajien loputtomasta monimuotoisuudesta. Huomatuin lienee pallomainen ja piikikäs kalamaailman kummajainen, siilikala. Myrkyllisiä maaeläimiä edustavat mm. silmälasikäärme, tarantula ja skorpioni.
Jättiläismerirokkoja, kotiloita ja simpukka. -
Veikko Salkion fossiilikokoelma alkoi karttua nopeasti 1980-luvun alussa Huippuvuorten retkien kautta. Lisäksi kanadansuomalainen Ray Rinta ryhtyi lähettämään näytteitä matkoiltaan kaikilla mantereilla. Kokoelmassa oikosarvisten fossiililöydöt, dinosaurusten nikamat ja mammutin hampaat kertovat maapallon historiasta ja elämän kehityksestä (paleotsooinen, mesotsooinen ja kenotsooinen maailmankausi).
Jurakauden (200–145 miljoonaa vuotta sitten) ammoniitteja ja helmivene. -
Veikko Salkio jätti jälkeensä lukuisten luontonäytteiden lisäksi laajan valikoiman luonto- ja ympäristöaiheista kirjallisuutta. Arvokkaimpia ovat A. E. Järvisen eräkirjallisuuden klassikot ja K. E. Kivirikon eläin- ja luonnontieteen oppikirjat. Salkion arkistoon kuuluu lisäksi Kiepin asiakirjoja, lehtileikkeitä, aikakauslehtiä, valokuvia, video- ja äänitallenteita, kirjeenvaihtoa sekä muuta sekalaista materiaalia.
Veikko Salkion keräämää kirjallisuutta.
Veikko Salkio
Veikko Salkio (1912–2006) oli jo lapsesta asti innostunut luonnosta. ”Kaikkien lasten tavoin eläimet ovat kiinnostaneet minua niin kauan kuin muistan. Poikkeuksellisesti olen pysynyt lapsen tasolla näihin saakka. Kun sen lisäksi olen saanut synnyinominaisuutena primitiivisen keräilyvietin, niin tulos näkyy näissä lasikaapeissa.”
Luonnonsuojelualueiden vartijana työskennelleen Veikko Salkion elämäntyö tähtäsi luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen edistämiseen. Eläinten täyttäminen oli Salkiolle läpi elämän kestänyt harrastus, jonka tuloksena syntyi kolme kokoelmaa. Ensimmäinen jäi Petsamoon, toinen Rovaniemelle ja viimeisin avattiin Kokkolassa vuonna 1982.
Täyttäjän työtä Veikko Salkio piti mielenkiintoisena. Jokainen uusi laji oli haaste. Täyttämisessä oli vaativia kohtia, kuten päänahan vetäminen tuppeen. Veikon oppilas Seija Jakobsson kertoo Veikon todenneen onnistuneen työn jälkeen: ”Kun olimme purjehtineet Kap Hornin ympäri oli purjehtiminen jo paljon helpompaa.” Tästä alkoi kiehtovin osa, näytteen viimeistely.
Veikko Salkion fossiilikokoelma alkoi karttua toden teolla 1980-luvun alussa Huippuvuorten retkien kautta. Retkiä kertyi vuosien mittaan kymmenkunta. Vuonna 1982 hän kirjoittaa Pohjolan Sanomissa: ”Palasimme leirille reput painavina löydöistämme. Kiinnostavimpia olivat muutama vuosikymmenmiljoona sitten eläneiden jalopuiden lehtikuviot, joissa ruodot, pienimmätkin, saattoi selvästi todeta kohokuvioina (kivissä).”
1980-luvun puolivälin jälkeen kokoelmaan alkoi tulla fossiilinäytteitä, sarvia ja kalloja ympäri maailmaa, kun kanadansuomalainen, laihialaissyntyinen Ray Rinta (1925–2011) ryhtyi avustamaan Veikkoa. Rayn lähettämien pakettien avaaminen oli aina suuri tapahtuma. Veikko vieraili Rayn perheen luona pari kertaa, ja Ray kuljetti häntä asuntovaunullaan mm. eri fossiilikohteisiin laajalti sekä Kanadassa että Yhdysvaltojen puolella.
Lue lisää: Veikko Salkion tekstejä, elämäkertatietoja ja kirjat
Veikon työhuone
Veikko Salkio täytti ensimmäisen lintunsa, lehtokurpan, 15-vuotiaana Imatralla. Oppinsa hän sai K. E. Kivirikon oppaasta Eläinten täyttäminen ja säilyttäminen (Helsinki 1924).
Vuonna 1966 hän sai luvan liittää kokoelmiinsa myös tapaturmaisesti kuolleita rauhoitettuja lajeja edellyttäen, että ne tulevat aikanaan sijoitettavaksi perustettavaan museoon. Salkiolle oli tärkeää, ettei hänen kokoelmissaan ole sitä varten surmattuja eläimiä. Hän halusi lahjoittaa kokoelmansa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta ja sen eläimistä. Myös jälkipolvet saisivat nähdä luonnon moninaisuuden.
Luonnon muotojen tarkkailu innosti Salkiota. Tästä oli hänelle hyötyä, kun hän suunnitteli ja toteutti luonnon pienoisdioraamoja. Hän preparoi linnut ja nisäkkäät mahdollisimman luonteviin ja lajille tyypillisiin asentoihin ja ympäristöihin. Taiteilijan herkkyydellä ja luonnontuntijan näkemyksellä.
Salkio perusti luontomuseon Kokkolaan vuonna 1982. Museosta tuli niin luontoharrastajien kohtaamispaikka kuin tärkeä retkikohde kokkolalaisille koululaisille. Paikalliset ihmiset edistivät kokoelmien karttumista nopealla vauhdilla. Hänelle tuotiin enemmän näytteitä, kuin mitä hän pystyi käsittelemään – harrastus oli saamassa ammatin piirteitä.
Luontomuseosta tuli Salkion elämän keskipiste hänen kuolemaansa saakka. Hän neuvoi mielellään ihmisiä eläinten täyttämisessä ja kertoi luonnosta. Monet lapset ja nuoret istuivat Veikon työhuoneessa ja seurasivat hänen työskentelyään. Isommat saivat osallistua itse työhön, auttaa neulomisessa tai alustojen asettelussa. Veikon rauhallinen olemus toi työhuoneeseen turvallisen ja kiireettömän ilmapiirin. Tauot työssä olivat tärkeitä, hetken levähdys virkisti.
