Voit lähettää kommentteja tai kysymyksiä luennoitsijalle ja museolle sähköpostitse osoitteeseen museo.tietopalvelu(at)kokkola.fi. Kirjoita sähköpostin aihekenttään ”luento” sekä kyseinen esitelmän pitäjän sukunimi (esim. ”luento Nurmi”).
Vastaamme kysymykseesi sähköpostitse ja koostamme kommentit, kysymykset ja vastaukset anonyymisti tälle sivulle.
Arkeologi, FT, Risto Nurmi:
Eilinen roska on tutkijan aarre – kaupunkiarkeologisen kaivausaineiston tuottamaa tietoa kokkolalaisesta arjesta menneiltä vuosisadoilta.
Lähetä kommenttisi tai kysymyksesi luennon aiheesta, ole hyvä: museo.tietopalvelu(at)Kokkola.fi (aihekenttään ”luento Nurmi, Studia Generalia 1”).
”Omassa luennossani kerron siitä, mitä Kokkolan keskustan arkeologissa kaivauksissa on löydetty, mitä löydökset ja havainnot kertovat kaupungista, ja miten tällaista vanhaa maaperästä löydettyä tavaraa ylipäänsä lähdetään tulkitsemaan” sanoo museon arkeologi, FT Risto Nurmi
Kysymyksiä ja vastauksia
1. Mitkä alueet Kokkolassa ovat sellaisia mihin pitäisi tehdä arkeologiset kaivaukset?
Arkeologisia kaivauksia toteutetaan hyvin harkiten, sillä kaivaus on aina kohteen lopullisesti tuhoava toimenpide. Siksi arkeologisia kaivauksia suoritetaan vain, kun sille on todellinen tarve. Tällaisia tarpeita ovat yleisimmin kohteen tuhoutumisuhka maankäyttötoimenpiteiden yhteydessä, tai tutkimushankkeiden tarpeet saada juuri tietynlaista uutta tutkimusaineistoa. Minun tiedossani ei tällä hetkellä ole Kokkolan osalta sellaisia alueita, jotka olisivat välittömän tuhoutumisuhan alla tai alueita, jotka olisivat aktiivisen tutkimushanketoiminnan kohteina. Mielenkiintoisia kaivauskohteita Kokkolan alueelta löytyy kyllä paljon. Eli lyhyesti vastaten, Kokkolan alueella ei tällä hetkellä ole alueita, joille pitäisi tehdä arkeologiset kaivaukset, mutta etenkin tiheään asutuilla alueilla, kuten keskustan vanhan asemakaava-alueen alueella sellaisia saattaa asuin- ja infrarakentamishankkeiden myötä tulla hyvinkin yllättäen vastaan.
2. Mikä on kuva vanhojen puurakenteiden paikka, jos päälle sijoitetaan nykyiset asumukset sekä tontti?
Kuvan puurakenteet on siis jo poistettu tutkimusten yhteydessä. Rakenteita ei ole säilytetty. Ne on dokumentoinninjälkeen hävitetty. Tontille rakenteet sijoittuvat niin, että kuvan alalaidan paritupa on sijainnut suoraan Itäisen kirkkokadun varressa. Kyseiset rakenteet sijaitsivat nykyisen K.H.Renlundin museon, eli Roosin talon, parkkipaikan alla.
3. Miksei vanhojen talojen kivijalkojen kiviä ole uusiokäytetty aikoinaan? Vai onko niitä?
Itse asiassa rakennuskiviä on kyllä uudelleenkäytetty. Tässä on myös paikkakuntakohtaisia eroja. Näyttää siltä, että lähialueen sopivien rakennuskivien saatavuus on vaikuttanut rakennuskivien käyttöasteeseen etenkin 1600-luvun rakentamisessa. Tornio on tästä hyvä esimerkki. Tornion Kaupunki on rakennettu jokisuun tulvahiekkasaarelle, jossa ei ole juurikaan luontaisesti kiveä. Kaikki rakennuskivi on pitänyt tuoda kaupungin joen yli mantereen puolelta. Tämä on ollut työlästä ja aikaa vievää, sillä kivet on pitänyt sulan maan aikana kerätä ensin ns. lanssille ja joen yli ne on saatu vasta talven tultua ja joen jäädyttyä reellä. Sitten on päästy rakentamaan vasta seuraavana keväänä. Tämän takia Tornion vanhoista puretuista rakennuksista on kerätty hyvin huolellisesti kaikki tulisija ja perustuskivet talteen. Muutenkin kaupungin rakentamisessa on käytetty hyvin vähän kiveä. Perustukset ovat olleet pääasiassa puurakenteisia ja kellaritkin pääosin hirrestä. Kiviperukset alkavat yleistyä kaupungissa vasta Isovihan jälkeen. Kokkola seudulla ei ole moisia logistisia esteitä, eikä sopivasta rakennuskivestä ole tienoolla pulaa. Tulisijojen suurempi kiviaines on Kokkolassakin kyllä purkutaloista hyödynnetty. Maahan on jäänyt yleensä jäljelle vain uunien pilalle palanut tulipesän kiviaines. Toinen syy, miksi sinänsä hyvää rakennuskiviainesta on saatettu jättää maaperään, liittynee rakennustekninen kehitys. Varhaiset kivijalat olivat lähinnä nurkkakiviä tai osittaisia yksinkertaisia matalia pienistä kivistä tehtyjä rakenteita. 1720-luvulta alkaen perustuksista alettiin tekemään yhtenäisempiä ja vankempia. Käytetyn kiviaineksen koko kasvoi. Näin ollen vanhojen kiviperustusten pieniä kiviä on ehkä pidetty käyttökelvottomina, ja siten jätetty maaperään. Samoin lienee ajateltu modernina aikana, kun siirryttiin betonirakentamiseen, eikä siksi vanhoja jykeviäkään 1800-luvun luonnonkiviperustuksia ole pidetty enää tarkoituksenmukaisina.
4. Kun löydetään esimerkiksi luennolla kerrottu vanha kellari tai mikä tahansa muu kaivauksissa paljastuva asuinsija, mitä vaatisi, että se voidaan kaivaa täysin esiin ja jättää yleisölle nähtäväksi?
lyhyesti ja ytimekkäästi – rahaa. Ja kohtuullisen kokoisen summan vielä. Arkeologinen tutkimuskaivaus on hidasta ja asiantuntemusta vaativaa käsityötä, joka vie paljon aikaa ja resursseja. Umpinaisen kokonaan säilyneen kellarin kaivaminen ja dokumentointi on vielä kaiken lisäksi teknisesti todella vaativa tutkittava. Ja työturvaallisuusseikatkin on tuollaisessa kohteessa otettava aivan eri tavalla huomioon. Jos kohde halutaan vielä valmistella yleisölle nähtäväksi, vaatii sen melko mittavat konservointitoimenpiteet, ja käytännössä myös jonkinlaisen suojarakenteen/-rakennuksen rakentamista kohteen suojaksi. Kivirakenne on hieman helpompi konservoida kuin puurakenne. Isojen hirsirakenteiden konservointikäsittely voi kestää jopa useamman vuoden laitteistoresursseista riippuen.
5. Liitupiiput ovat vanhempi keksintö kuin itse moderni liitu, jota käytetään kirjoittamisessa. Mikä on siis liitupiippujen liituja edeltänyt kutsumanimi?
Nimitys on ollut tupakkapiippu (topakspipa). Minun käsitykseni on, että nimitys liitupiippu on tosiaan syntynyt vasta sen jälkeen, kun kyseinen piipputyyppi on jo käytännössä kokonaan poistunut käytöstä.
6. Mitä arkeologia on opettanut sinulle ihmisistä?
Paljonkin. Keskeisin huomio on ollut ehkä se, että tietyt ihmisen käyttäytymis- ja toimintamallit eivät oikeastaan ole missään vaiheessa muuttuneet. Ainoa ero on käytännössä teknologisessa kehityksessä ja sen mahdollistamissa ratkaisuissa. Menneiden yhteisöjen toimintamalleja tarkastelemalla voisi siis periaatteessa hahmotella myös ihmisten todennäköisiä toimintamalleja tulevaisuudessa riippuen siitä, millaisia resursseja heillä on kulloinkin käytössään. Toinen huomio, ehkä enemmän loppukevennyksenä, on lienee se, että ihminen vaikuttaa olevan eliölajina äärimmäisen laiska ja mukavuudenhaluinen, mikä toimii monesti hyvin merkittävässä roolissa ja kehitystä eteenpäin vievänä tekijänä ratkaisumalleissa.
Studia Generalia -luennot (osa 2): ”Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolan katukuvassa”
”Omassa luennossani kerron Kokkolan ensimmäisestä kaupunginrakennusmestarista Alvar Åkermanista ja hänen vaikutuksestaan Kokkolan kaupunkikuvaan.” sanoo tietopalveluamanuenssi, FM Anna Katriina Puikko
Lähetä kommenttisi tai kysymyksesi luennon aiheesta, ole hyvä: museo.tietopalvelu(at)Kokkola.fi (aihekenttään ”luento Puikko, Studia Generalia 2”). Kysymyksiin vastataan elokuussa.
Kulttuuriympäristöamanuenssi, FM Jouni Mustonen
Esine museossa – Keisari Aleksanteri I:n vierailu ja kauppias Roosin pöytä
”Omassa luennossani kerron millaisista tekijöistä historiallisen esineen museoarvo muodostuu ja kuinka se voidaan turvata konservoinnin avulla. Asiaa tarkastellaan Venäjän keisari Aleksanteri I:n Kokkolaan vuonna 1819 tekemän vierailun ja kauppias Anders Roosin tätä vierailua varten hankkiman kullatun empire-konsolipöydän muodostaman tarinan kautta”
Luento perustuu Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vuosikirjassa Suomen Museo – Finskt Museum 2021 julkaistuun artikkeliin ”Keisari Aleksanteri I:n vierailu ja kauppias Roosin pöytä”
Lähetä kommenttisi tai kysymyksesi luennon aiheesta, ole hyvä: museo.tietopalvelu(at)Kokkola.fi (aihekenttään ”luento Mustonen, Studia Generalia 3”).
Luento 4 – Vill du göra historia? Träffningen vid Halkokari 1854 som exempel på hur lokalhistoria skapas, omformas och får betydelse (Tutkimusamanuenssi, FM Erik Engberg)
”Luennossani esitän kysymyksen, joka koskettaa jokaista kuulijaa: ’Haluatko tehdä historiaa?’ Kerron mitä tällä tarkoitan, tuomalla esille tapahtumia Halkokarin rannalta 7. kesäkuuta 1854 – ajankohta, jolloin barkassi, tämä ainutlaatuinen Englannin puistossa oleva laivavene otettiin sotasaaliiksi. Ilman konkreettisia esineitä ja kertomuksia unohdamme helposti mitä on tapahtunut, ja ehkä on myöskin vaikeampi tietää minne olemme menossa tai mikä on tärkeää. Historia koskettaa meitä kaikkia, ja kumma kyllä nykypäivää ja tulevaisuuttakin.
Kuuntele luentoa, jos haluat tietää lisää Halkokarin tapahtumista, sen kerronnan vaiheista lähes 170 v. ajalta, ja siitä, miten juuri sinä voit sukeltaa ’historian raaka-aineisiin’ – taltioidaksesi sinun ja meidän tarinaa!”
https://www.youtube.com/watch?v=Op-mgd2g83Y
Lähetä mielellään kommentteja ja kysymyksiä luennosta: museo.tietopalvelu(at)Kokkola.fi (kirjoita aihekenttään ”luento Engberg, Studia Generalia 4”).
”Omassa luennossani kerron kuinka englantilainen laivasto-osasto yritti tehdä Krimin sodan (1853-1856) yhteydessä maihinnousun Kokkolaan. Maihinnousuyritys torjuttiin vuonna 1854 käydyssä Halkokarin kahakassa. Kaupungin puolustajat saivat sotasaalikseen höyryfregatti HMS Vulturen maihinnousuveneen. Vene on säilynyt näihin päiviin saakka K.H. Renlundin museon kokoelmissa. Tämä on tiettävästi ainoa jäljellä oleva kyseistä tyyppiä ja aikakautta edustava englannin laivaston alus. K. H. Renlundin museon järjestämässä luennossa kerrotaan maihinnousuveneen eli barkassin valmistuksesta, käytöstä, ominaisuuksista sekä sen vaiheista.”
Lähetä kommenttisi tai kysymyksesi luennon aiheesta, ole hyvä: museo.tietopalvelu(at)Kokkola.fi (aihekenttään ”luento Mustonen, Studia Generalia 5 ”)
”Sarjan kuuden luento esittelee opettaja, koulunjohtaja, kirjailija Lucina Hagmanin (1853–1946) perhettä ja hänen synnyinpitäjäänsä Kälviää. Kuvakertomus perustuu kesällä 2023 Lucina Hagmanin syntymäkodissa, nykyisessä Marttakodissa pidettyyn Kälviän Hagmanit -näyttelyyn. Näyttelyn käsikirjoituksen ja tekstit on tehnyt vapaa tutkija ja kirjoittaja, HuK Maija Myllykangas. Nettinäyttelyn pienoismuotokuvissa Myllykangas kertoo Kälviän Hagmaneista ja Hagmanien Kälviästä – millainen Hagmanin perhe oli, mitä heistä tuli ja miten Kälviä ja Hagmanit ovat toisiaan muistaneet.”