Hyppää sisältöön

Puntusrannan ja Linnusperän alueen uudet pientalotontit haettavana kesäkuussa

Kokkolan kaupunki tarjoaa haettavaksi uusia omakotitalotontteja 14 kpl Linnusperän alueelta sekä 12 kpl Puntusrannalta. Ensimmäiseen arvontakierrokseen saavat osallistua sellaiset hakijat, jotka rakentavat tontin omaan käyttöön eivätkä aikaisemmin ole saaneet tonttia kaupungilta.

Toiselle kierrokselle voivat osallistua myös ne, jotka aiemmin ovat saaneet kaupungilta tontin sekä ammattirakentajat.

Luovutusmuodoksi hakija voi valita ostamisen tai vuokraamisen edellyttäen, että rakennus tulee omaan käyttöön eikä hakija ole aiemmin saanut kaupungilta tonttia, tai aiemman tontin saamisesta on kulunut vähintään 15 vuotta. Vuokrausmahdollisuus sallitaan perheille, joissa toinen perheen vanhemmista on oikeutettu vuokraamaan tontti. Ammattirakentajien on ostettava saamansa tontti.

Hakuaika on 7.6.2023 klo 8.00 – 18.6.2023 klo 23.59.

Tontteja voi hakea sähköisen palvelun kautta (linkki tonttihakupalveluun alla, linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Sähköinen tonttihakupalvelu

Hakuohje

  • Tutustu haettaviin tontteihin tonttihakupalvelussa.
  • Tutustu myös tonttien asemakaavamääräyksiin ja muihin tietoihin ennen hakemista. Näet tiedot tonttihakupalvelussa klikkaamalla tontin osoitetta. Tällöin selaimeen avautuu karttanäkymä ja tontin tarkemmat tiedot. Takaisin kaikkien haettavien tonttien listaukseen pääset klikkaamalla tonttikohtaisessa infotekstissä yläreunan kohtaa ”Vapaat tontit”.
  • Merkitse hakemukseen mieluisuusjärjestyksessä kaikki ne tontit, jotka olet valmis varaamaan tarkempaa suunnittelua ja myöhemmin rakentamista varten.
  • Merkitse hakijaksi henkilö / henkilöt, joiden nimiin vuokrasopimus tai kauppakirja halutaan tehtävän.

Hakemusten käsittely ja tontin saajien valinta

Tontit arvotaan hakijoiden kesken. Tonttien arvonta järjestetään hakuajan päätyttyä. Arvalla valitusta hakemuksesta katsotaan korkeimmalla sijalla vapaana oleva tontti. Arvontaa jatketaan niin kauan, kun tontteja riittää.

Tonttivaraus

Varauspäätöksen tekee arvontojen perusteella kaupungingeodeetti. Päätös lähetetään kaikille hakijoille. Tonttivarauksia ei ole mahdollista vaihtaa.

Tonttien luovutus

Tontit luovutetaan varausaikana vuokraamalla, tai myymällä luovutushetkellä voimassa olevalla hinnalla. Tontit ovat rakentamiskelpoisia.

 

Lisätietoja tonteista

Tarkempia tietoja korttelisuunnitelmasta ja rakentamismääräyksistä