Kokkolan Kruunuportin teollisuusalue on jälleen kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Kansainväliset teollisuus-, energia- ja ilmastoteknologiayhtiöt Rio Tinto, Mitsubishi Corporation, Vargas sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy (Tesi) ovat perustaneet projektiyhtiö Arctialin toteuttamaan esiselvityksen Kokkolaan sijoitettavasta alumiinin vähähiilisestä tuotantolaitoksesta.
Fortum tukee projektiyhtiötä mahdollisen tuotantolaitoksen sähkön suojausstrategian osalta sekä toimittamalla sähköä Fortumin nykyisistä nykyisistä tuotantolaitoksista. Arctial on myös solminut aiesopimuksen kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa kantaverkkoliitännästä.
Nyt käynnistyvässä esiselvityksessä arvioidaan toteuttamisen sosiaaliset, tekniset, kaupalliset ja ympäristölliset vaikutukset suomalaisen lainsäädännön mukaisesti. Yhtiöt arvioivat tekevänsä lopullisen päätöksen tuotantolaitoksen toteuttamisesta esiselvityksen valmistuttua vuosien 2026–2027 aikana. Esiselvitysvaiheen rahoittaa Projektiyhtiö Arctial.
Kokkolan alueen etuina projektiyhtiö näkee alueen infrastruktuurin ja logistiikan, puhtaan energian saatavuuden sekä Kokkolan pitkän teollisen perinteen.
”Kokkolan kaupungin strategiaan on kirjattu tavoitteellinen investointien houkuttelu ja kilpailukyvyn varmistaminen. Meillä on jo vahvaa osaamista Kokkola Industrial Parkin teollisten ekosysteemien toiminnasta ja haluamme myös Kruunuportin alueen kehittyvän”, toteaa Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila. ”On hienoa olla edistämässä puhtaan siirtymän hanketta, jossa on mukana kansainvälisiä yhtiöitä. Odotamme innolla, miten uutta teknologiaa soveltamalla voidaan luoda tulevaisuuden teollisuutta.”
Lisää aiheesta Arctialin verkkosivulla (aukeaa uuteen välilehteen)