Hyppää sisältöön

My Kokkola auttaa kotoutumaan Kokkolaan

Uusi My Kokkola -palvelu sujuvoittaa kansainvälisten osaajien asettautumista ja työllistymistä alueelle. Palvelu auttaa löytämään esimerkiksi alueen kielikurssit ja monet muut arkeen, vapaa-aikaan ja työllistymiseen liittyvät palvelut. 

“Kaikkiin kysymyksiin vastaavan tietopankin luominen ei varmasti ole mahdollista, koska tarpeet ja tilanteet muuttuvat. Siksi My Kokkolan punaisena lankana onkin pidetty sosiaalisten verkostojen löytymistä ja vahvistamista. Tietopankkia täydennetään esille nousevien asioiden ja kysymysten myötä”, kertoo hanketyöntekijä Satu Vihtari 

My Kokkola -palvelu on yksi Talent Coastline Employment -hankkeen toimenpiteistä kansainvälisten osaajien asettautumisen ja työllistymisen tukemiseen. Euroopan unioni tukee palvelun kehitystyötä. Kokonaisuuteen kuuluu myös Welcome Office –neuvontapiste. Welcome Office auttaa myös niitä, jotka eivät löydä haluamaansa tietoa verkkopalvelusta. 

My Kokkola ja Welcome Office palvelevat myös alueen yrittäjiä. Epätietoisuus lupa-asioista tai vieraskielisten työllistämiseen liittyvistä käytännön asioista voi hidastaa vieraskielisten osaamispotentiaalin hyödyntämistä alueen työvoimana. Työnantajille on tarjolla tietoa myös erilaisista kansainvälisen rekrytoinnin tukipalveluista. 

My Kokkola linkittyy yhteen myös Centrian Talent hub –toiminnan kanssa. Kaupunki huomioi palvelussa opiskelijoiden lisäksi myös esimerkiksi työ- tai perhesyistä seudulle muuttaneet asukkaat, jotka kaipaavat tukea kotoutumiseen. Vihtari jatkaa: 

“Vaikka nimi viittaa vahvasti Kokkolaan, ei ole tarkoitus korostaa kuntarajoja, vaan viestiä enemmän Kokkolan seudusta tai työssäkäyntialueesta. Esimerkiksi Welcome Officen palveluiden tarvetta on tarkoitus selvittää jatkossa myös lähikunnissa” , Vihtari jatkaa.

Palveluita kehitetään yhteistyössä alueen organisaatioiden ja alueellisen Talent Coastline  -ekosysteemin kanssa sekä osana valtakunnallista Talent Boost -toimintaa ja Kotouttamisen kumppanuusohjelmaa. 

MyKokkola.fi-verkkopalvelu on julkaistu ja siitä otetaan mielellään palautetta vastaan esimerkiksi sivuston Anna Palautetta -osion kautta. Palvelun kehittäminen jatkuu yhdessä sen kohderyhmien sekä verkoston eri toimijoiden kanssa. My Kokkola -palvelua markkinoidaan kohderyhmille osana palvelun lanseerausta. 

My Kokkola -sivusto

Lisätietoja