Kokkola-tuen eli kotihoidon tuen kuntalisän maksu päättyy helmikuun lopussa. Tukea on maksettu Kokkolassa asuville kotihoidontukea saaville perheille, joilla on alle 1,5-vuotias lapsi ja joissa perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona.
Kokkolan kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2025 talousarviosta kokouksessaan 11.11.2024. Talousarviossa Kokkola-tuelle ei esitetty määrärahaa. Määräraha ei sisältynyt myöskään opetus- ja kasvatuslautakunnan, kaupunginjohtajan tai kaupunginhallituksen talousarvioesityksiin. Kaupungin käynnissä oleva talousohjelma 2024–2026 on osaltaan vaikuttanut määrärahaesityksiin.
Kotihoidontuen kuntalisän maksajana toimii Kela. Maksatus perustuu kaupungin ja Kelan väliseen kuntalisäsopimukseen, ja kaupungin tulee ilmoittaa sopimusmuutoksista vähintään kaksi kuukautta ennen niiden voimaantuloa. Kaupunki on ilmoittanut sopimuksen päättymisestä Kelalle joulukuussa 2024, ja Kela lähettää päätöksen kuntalisän lakkauttamisesta asiakkaille.
Kokkola-tuen maksatusta ei voida käynnistää uudelleen nykyisen talousarvion puitteissa. Maksatuksen edellytyksenä on uuden määrärahan hyväksyminen talousarviossa.
Kokkola-tuesta on joulukuussa 2024 tehty kuntalaisaloite ja useampia valtuustoaloitteita.