Hyppää sisältöön

Kokkola matkalla kohti hiilineutraaliutta

Kokkolan kaupunki liittyi Hinku-verkostoon kesäkuussa 2022. Verkoston jäsenenä Kokkola on sitoutunut vuoteen 2030 mennessä vähentämään päästöjään 80 % vuoden 2007 tasosta. Kaupungin strateginen kehittämistavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraalisuustavoitteella rakennetaan kaupungin menestymisen edellytyksiä tuleville vuosikymmenille ja sukupolville.

”Työt tavoitteen saavuttamiseksi on nyt aloitettu. Ensimmäiseksi allekirjoitamme työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton välisen sopimukseen, jossa sitoudutaan Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen toimenpiteisiin ja tavoitteisiin. Energiatehokkuussopimusta varten olemme nyt kartoittaneet energiankulutuksen tasoa vuonna 2021. Sen pohjalta mietimme toimenpiteitä, joilla säästötavoitteeseen päästään”, kertoo kaupungin uusi ilmastoasiantuntija Jenni Silvola.

Energiatehokkuustoimenpiteet voivat olla teknisiä tai liittyä energiaa kuluttavien laitteiden käyttöön, toimintatapoihin, toimintaympäristöön tai käyttäytymiseen. Ne siis vaikuttavat hyvin laajasti kaupungin toimintaan.

”Toimenpiteet voivat olla hyvin arkisia, kuten valojen ja tietokoneen sammuttaminen tai sitten koskettaa isompia hankintoja ja investointeja. Energiatehokkuus otetaankin huomioon kaupungin kaikissa hankinnoissa ja se on jo mainittuna kaupungin hankintaohjelmassa”, jatkaa Silvola

Sopimuksella pyritään ensisijaisesti energiatehokkuuden parantamiseen, mutta siihen sisältyy myös uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä toimenpiteitä.

”Kokkolan kaupunkistrategiassakin on linjattu yhtenä menestystekona uusiutuvien energiantuotantomahdollisuuksia edistäminen”, Silvola toteaa.

Lisäksi kaupungille laaditaan hillintätoimien suunnitelma, joka osoittaa, millä toimenpiteillä ja investoinneilla kasvihuonekaasupäästöjä pyritään vähentämään koko kunnan alueella. Suunnitelma sisältää suunnitellut investoinnit sekä keinoja asukkaiden ja paikallisten yritysten aktivoimiseen ja se päivitetään vuosittain.

”Ilmastotietoisuuden lisääminen ja kotitalouksien tukeminen on äärimmäisen tärkeää, että asetettuihin tavoitteisiin päästään. Tulemme siis panostamaan paljon myös ilmastoviestintään ja järjestämme eri sidosryhmille (asukkaat, yritykset, yhteisöt) ilmastoaiheisia tapahtumia. Tavoitteena olisi saada ihan kaikki vauvasta vaariin mukaan näihin talkoisiin”, kertoo Silvola

HINKU-tunnus