Hyppää sisältöön
Kuvassa vasemmalta asiakasvastaava Nora Birkman Neunstedt, kaupunginjohtaja Stina Mattila ja kehitysjohtaja Jonne Sandberg

Kokkola esillä MIPIM 2024 -kiinteistömessuilla Cannesissa

Kokkolan kaupunki oli edustettuna maailman johtavassa kiinteistöalan tapahtumassa, MIPIM 2024 -messuilla, jotka järjestettiin 11.–15. maaliskuuta Cannesissa. Kokkola osallistui messuille yhdessä Oulun, Vaasan ja Raahen kaupunkien kanssa yhteisosastolla, jonka teemana oli Nordic Coastal Cities of Finland – Fastest growing clean energy hub in Europe.

Messut, jotka houkuttelevat erityisesti kiinteistösijoittajia mutta myös muita kiinteistöalalla työskenteleviä, keräsivät yli 20 000 kävijää ja edustajia 90 maasta yli 300 osastolle. Rannikkokaupunkien yhteisosastolla nostimme esiin länsirannikkoa vihreän siirtymän investointien keskittymänä, tuoden esille syitä joiden takia investoinnit teollisuuden lisäksi myös kiinteistöihin ovat kannattavia alueellamme.

”Kokkolan seutu on nyt nosteessa. Merkittävät teolliset investoinnit lisäävät kiinnostusta myös muilla osa-alueilla, kun liikematkaajat tarvitsevat yöpaikkoja ja työntekijät asuntoja. Alue näyttäytyy siten houkuttelevana kiinteistösijoittajien näkökulmasta. Suomi on lisäksi tunnettu stabiilina ja turvallisena toimintaympäristönä, joka parantaa kansainvälisessä ympäristössä tarkasteltuna asemaamme entisestään”, avaa kehitysjohtaja Jonne Sandberg

Messuilla avasimme myös Kokkolan vahvaa osaamista vihreässä rakentamisessa. Kokkolan kaupunki sai tilaisuuden esitellä palkittua osaamistaan vuoden 2023 Vihreän rakentamisen pioneerina, erityisesti Piispanmäen koulun ja päiväkodin innovatiivisten ratkaisujen kautta. Jokainen osaston kaupungeista esitteli muutamia konkreettisia sijoitusmahdollisuuksia omissa kaupungeissaan. Kokkolan osalta valokeilassa olivat erityisesti Rautatientorin ja Urheilupuiston potentiaali ja kehityskohteet.

”Messut olivat antoisat ja opettavaiset. Paitsi että pääsimme esittelemään Kokkolan potentiaalia ja kehityskohteita, olivat messut myös oivallinen paikka poimia mukaan hyviä ideoita muilta osastoilta. Kohtaamiset muiden osallistujien kanssa olivat messujen ehdoton kohokohta ja kävimmekin erinomaisia keskusteluja kiinteistöalan asiantuntijoiden kanssa. Olemme sopineet useita jatkokeskusteluita, niin rakentamisalan edustajien kuin kiinteistösijoittajien kanssa”, summaa kaupunginjohtaja Stina Mattila

MIPIM-messujen ohjelmassa oli myös useita asiantuntijoiden puheenvuoroja. Avajaisissa keynote-puhujana toimi entinen pääministerimme Sanna Marin, joka vieraili myös Kokkolan ja muiden rannikkokaupunkien yhteisosastolla.

 

henkilöitä MIPIM messuilla yhteisosastolla
Kuvassa vasemmalta: Karri Oikarinen, Oulun kaupunki, Mikaela Nykvist, Teknologiakeskus Merinova, Janne Ylitalo, Business Oulu, Sanna Marin, Nora Birkman Neunstedt, Kokkolan kaupunki, Pasi Pitkänen, Raahen seudun kehitys

Lisätietoja: