Hyppää sisältöön

Keskuspuiston sisäliikuntahallin hakuaikaa jatketaan

Kokkolan keskuspuistosuunnitelmassa on ns. H-halli, joka on alustavasti ajateltu sisäliikuntaan tarkoitetulle toiminnalle. H-halli sijoittuu urheilupuiston ja erityisesti tapahtumapuiston keskeiselle alueelle. Rakennustapana ei hyväksytä pressuhallia vaan rakennuksen tulee sopia nykyiseen urheilupuiston rakennuskantaan (jäähalli – uimahalli).

Alueeksi varataan noin 1 hehtaarin alue joka asemakaavan mukaisella tehokkuusluvulla e=0,40 tarkoittaa 4000 k-m2 rakennusoikeutta. Asemakaavassa ei ole erillistä vaatimusta autopaikoista mutta suunnittelussa tulisi alueelle varata vähintään 1 ap/kaksi samanaikaista käyttäjää.

Toiminnallisena minimivaatimuksena rakennukseen tulee sijoittaa 2-3 tenniskenttää sekä 2-4 sulkapallokenttää.  Kerrosalan puitteissa muina toimintoina puku- ja pesutilojen lisäksi voisivat tällöin olla esim. muutama padel-kenttä ja sisäbeachvolley.

Kaupunki tarjoaa haettavaksi aluetta sisäliikuntahallin rakentamiseen (Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 634). Alue luovutetaan vuokraamalla. Vuokran suuruus vuonna 2022 on 1 euro/m2, joka sidotaan elinkustannusindeksiin.

H-hallin sijainti kartalla

Hakuohjeet

Hakemuksessa on käytävä ilmi vähintään seuraavat asiat, joita käytetään kriteereinä suunnitteluvarauksen saajaa valittaessa:

  • kirjallinen kuvaus suunnittelutavoitteista kohteessa
  • alustava tilaohjelma
  • asemapiirrosluonnos 1:500
  • julkisivuluonnokset 1:200
  • pohjapiirustusluonnos 1:200
  • havainnekuvat
  • hankkeen toteutusaikataulu

 

Maankäyttötiimi arvioi ne hakemukset, joiden kohdalla on parhaat edellytykset jatkokehittämiselle ja pyytää jatkoon päässeeltä yhdeltä tai useammalta hakijalta tarkennuksia ja lisäselvityksiä hakemuksiin. Varauksesta päättää kaupunginhallitus.

Hakemukset 31.5.2022 mennessä osoitteeseen: kirjaamo.kaupunkiymparisto@kokkola.fi

Lisätietoja