Hyppää sisältöön

Hallintoasiantuntija tukee TE -palvelut 2024 -uudistuksen valmistelua kunnissa

Hallintoasiantuntijan tehtävässä on aloittanut yhteiskuntatieteiden maisteri Mikko Nikkilä. Hänen tehtävänään on tukea alueemme kuntia TE-palvelut 2024 -uudistuksessa uuden tehtäväkokonaisuuden valmistelussa ja haltuunotossa.

TE-palvelujen siirtoa koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle lokakuussa, ja lait on tarkoitus vahvistaa keväällä 2023. Hallituksen esityksen mukaan palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville yhteistoiminta-alueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueiksi kuntien tulee esityksen mukaan järjestäytyä 31.10.2023 mennessä. TE-palveluiden järjestämisvastuu puolestaan siirtyisi kunnille 1.1.2025.

– Hallintoasiantuntija tulee työskentelemään työparinani. Hänen tehtävänään on vastata työllisyydenhoidon strategisesta valmistelusta sekä auttaa luomaan visiota tulevaisuuden työllisyydenhoidon tehtäväkokonaisuudesta, Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö ja Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilun koordinaattori Sanna-Mari Levijoki kertoo.

Tarkoituksena on selvittää, miten työllisyys kokonaisuutena sisällytetään kuntien strategioihin ja toimenpideohjelmiin sekä osaksi elinvoimatehtävää. Oleellinen osa tätä valmistelua on myös hyvinvointialueiden rajapintojen tarkastelu uuden valtionosuustehtävän kautta.

TE -palvelut 2024 -uudistuksessa kunnille siirtyy tehtäväkokonaisuuksia ja henkilöstöä TE -toimistolta, ELY-keskukselta ja KEHA -keskukselta. Hallintoasiantuntija auttaa hahmottamaan tätä uutta organisaatiota ja palvelurakenteiden kokonaisuutta. Hän myös toimii muutoksessa olevien toimijoiden ja organisaatioiden yhdyshenkilönä.

– Olen ennen tätä tehtävää työskennellyt Keski-Pohjanmaan työkykyhankkeessa hankejohtajana Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitella. Hankkeen tavoitteena oli tarjota osatyökykyisille oikea-aikaisia työkykyä tukevia palveluita ja helpottaa heidän työllistymistään. Tuossa tehtävässä tein tiivistä yhteistyötä alueen keskeisten työllisyydenhoidon toimijoiden kanssa. Täten alueen toimijat ja nykytila on minulle jo entuudestaan tuttua, hallintoasiantuntija Mikko Nikkilä kertoo.

Valmistelutyön tueksi on saatu AKKE -rahoitusta (alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen) Keski-Pohjanmaan liitolta.

Yhteystiedot:

Hallintoasiantuntija
Mikko Nikkilä
puh. 044 780 9228
mikko.nikkila(at)kokkola.fi

Lue lisää TE-palvelut 2024 -uudistuksesta (Työ- ja elinkeinoministeriö)