Hyppää sisältöön

Itämeri

Svenska

English

Miltä meri maistuu?

Kuvittele maku suuhusi.

Miksi merivedellä ei voi sammuttaa janoa?

Viimeisimmän jääkauden aikana koko Itämeri oli jään peitossa. Jääkauden jälkeen Itämeri on ollut välillä makeavetinen järvi ja välillä suolainen murtovesiallas. Maankohoaminen ja toisaalta jään sulamisen aiheuttaman merivedenpinnannousu ovat vaikuttanut siihen millä tavoin Itämeri on aikojen saatossa ollut yhteydessä muihin meriin.

Itämeri on edelleen jatkuvassa muutoksessa. Maankohoamisen ohella merenpinnan korkeuteen vaikuttaa ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, jonka seurauksena vedenpinta nousee. Tulevaisuudessa onkin mahdollista, että merenpinnan nousu ikään kuin kumoaa maankohoamisen vaikutuksen. Jos vedenpinta kohoaa yhtä nopeasti kuin maankuori, ei uutta maanpintaa enää kohoa vedenpinnan yläpuolelle. On myös mahdollista, että vesi nousee nopeammin kuin maa kohoaa, jolloin nyt näkyvää maata jää uudelleen vedenpinnan alapuolelle.