Hyppää sisältöön
Kaksi aikuista ja kolme lasta lainaamassa kirjoja kirjastossa. Kirjastovirkailija istuu tiskin takana ja lainaa kirjat.

Kirjasto

Kokkolan kaupunki tarjoaa kirjastopalveluja pääkirjastossa ja kirjastoautossa sekä viidessä lähikirjastossa: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan, Ullavan ja Rahkosen kirjastossa.

Kuvaaja: Tomi Hirvinen

Tapahtumat kirjastoissa

  • Maxim Fedorov: Ukrainan monet kasvot

    Toimittaja, kirjailija Maxim Fedorov esittelee kirjojaan ja kertoo työstään Ukrainassa kaupunginkirjastossa keskiviikkona 23.4. kello 18. Ilkka Siukosaari haastattelee.

    Lähes kolmen vuoden ajan Ylen toimittaja Maxim Fedorov on seurannut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa lähietäisyydeltä. Hän on kirjoittanut kokemuksensa pohjalta kaksi kirjaa: Minun Ukrainani ja Sodan näyttämöt. Toinen, viime syksynä ilmestynyt kirja käsittelee niitä kaupunkia, alueita ja paikannimiä, joita suomalaiset ovat tottuneet näkemään sotauutisoinnissa, mutta joiden historia ja merkitys ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

    Tänä vuonna Fedorovilta ilmestyy kolmas kirja, joka kertoo Suomen ja Ukrainan kahdenvälisistä suhteista neuvostoaikaan. Ukrainalaisen äidin poikana Fedorov on etsinyt Ukrainasta myös omia juuriaan, josta hän kertoo kirjoissaan.

  • Piirustuksia ja tarinoita: Jouko Järven näyttely sota-ajalta

    Kälviäläissyntyinen Jouko Järvi (1924-2024) piirsi sodassa ollessaan, vapaa-aikoinaan, povitaskussa olleeseen vihkoonsa, mitä ympärillään milloinkin näki. Vihkoihin, joita täyttyi useita, päätyi näkymiä maisemista, korsuista, arkisistakin asioista, joihin kaikkiin liittyy tarina.

    Juha Järvi on koonnut näyttelyn isänsä töistä ja se on esillä kaupunginkirjastossa 1.-30.3.2025. Tarinat Jouko Järven kertoman pohjalta ovat kirjalliseen muotoon saattaneet Anna-Maija Järvi-Herlevi ja Juha Järvi.

    Tervetuloa!

  • Silja Siirilän taidenäyttely ”50 v.”

    Silja Siirilän taidenäyttely ”50 v.” Kokkolan kaupunginkirjastossa 3.-31.3.2025.

    Tervetuloa!

  • Seppo Liedeksen valokuvanäyttely

    Seppo Liedeksen valokuvanäyttely kaupunginkirjastossa 1.-30.3.2025.

    Tervetuloa!

  • Lukukoira

    Lukukoira kaupunginkirjastossa kello 17.30-18.30

    torstaina 13.3.
    keskiviikkona 2.4.
    keskiviikkona 23.4.
    torstaina 15.5.

    Varaa aika alakerran infosta, puhelimitse tai sähköpostitse.

    Puh. 040 8065 435.
    Sähköposti: kirjasto.lanu@kokkola.fi.

    Kuva: Sisu on Kennelliiton lukukoira

  • Lautapelikerho

    Lautapelikerho kaupunginkirjastossa lauantaina 15.3., 5.4., 3.5. ja 31.5. kello 9-15.

    Kaikille lautapelaamisesta innostuneille avoin ja ilmainen lautapelikerho kokoontuu kaupunginkirjastossa. Vetäjänä toimii Daniel Westman.

    Tarjolla on pelattavaa kaikille, aloittelijasta harrastajaan. Tervetuloa pelaamaan!

  • Satutunnit kaupunginkirjastossa

    Satutunnit kaupunginkirjastossa joka toinen tiistai kello 17.30-18

    25.2.,
    11.3.,
    25.3.,
    8.4.,
    22.4. ja
    6.5.

    Tervetuloa!

  • Kadonneet tanssikengät ja muita tarinoita Keski-Pohjanmaalta

    Kiviniityn 8M esittää suomenkielisen musiikillisen satutuokion kaupunginkirjastossa lauantaina 1.2., 8.3., 5.4. ja 26.4. kello 9.30.

    Jokaisella satutunnilla luetaan yksi satu kirjasta Kadonneet tanssikengät, sekä lauletaan ja leikitetään lapsia. Kevään aikana luetaan Alma Hongellin, Lucina Hagmanin, Mona-Lisa Pursiaisen sekä Eila Pohjosen tarinat.

    Paikalla on joka kerralla viisi 8M musiikkiluokan oppilasta ja he ovat itse valmistaneet satutuokiot musiikkeineen ja leikkeineen.

    Tervetuloa!

  • eSeniorit – digituki ikääntyneille

    Kaupunginkirjastossa keskiviikkona 19.2., 12.3., 2.4. ja 23.4. kello 11-13.

    eSeniorit on Soiten järjestämää toimintaa, jossa vertaisohjaajat tarjoavat digitukea ikääntyneille älypuhelinten, sähköpostin, erilaisten some-kanavien sekä Soiten sähköisten palveluiden käytössä.

    Tervetuloa mukaan kuulemaan ja oppimaan lisää sähköisistä palveluista ja laitteista!

    Lisätietoja: Pirkko Teirikangas
    email: pirkkoteirikangas9@gmail.com
    puh. 044 501 5968

  • Ruotsinkielinen lukupiiri Bokbabbel

    Ruotsinkielinen lukupiiri Bokbabbel maanantaina 10.2. ja 10.3. kello 17.30-18.30 kaupunginkirjastossa Lukuseuran huoneessa.

    Tule mukaan höpöttämään kirjoista, joita olet lukenut tai haluat lukea. Etukäteen ei tarvitse lukea mitään. Ei ennakkoilmoittautumista.

    Kevään aikana keskustelua johtavat Mikaela Byskata-Ahlskog (10.2) ja Matilda Söderbacka (10.3).

    Maanantaina 10.2. teemana: Uusi alku (Uusi alku, uudet elämänvalinnat, jne.). Voit vapaasti tulkita teemaa haluamallasi tavalla!

    Maanantai 10.3. teemana: Todellisuudesta

    Tervetuloa mukaan!

  • Språkcafé på lätt svenska

    Kokkolan kaupunginkirjastossa keskiviikkona 22.1., 19.2., 12.3. ja 9.4. kello 17.30-19.

    Tapaamme kerran kuukaudessa: juomme kahvit ja keskustelemme selkoruotsiksi.

    Vapaa pääsy. Tervetuloa!

  • Ya-lukupiiri

    Ya-lukupiiri pääkirjastossa maanantaina 17.3. kello 18.

    Kirjana omavalintainen historiallinen romaani. Osallistua voi myös etänä, lisätiedot: paivi.pajala(a)kokkola.fi.

    Tervetuloa mukaan!

    Ya-lukupiirissä luemme nuorten aikuisten kirjoja.