Hyppää sisältöön

Kälviän Kirkonkylän koulu

Koulumme on n. 150 oppilaan alakoulu. Koulussamme järjestetään opetusta myös yhdelle erityisopetuksen pienryhmälle.

Koulu on rakennettu vuonna 1988.  Koulua ympäröi piha-alue, jossa on leikkivälineet, peliareena, jalkapallokenttä ja muistomerkki. Koulua ympäröivä luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet oppimiseen, leikkeihin ja liikuntaan.

Koulumme toiminta-ajatus on: ” Itseensä luottaen, muita kunnioittaen,  tulevaisuutta tekemään”. Koulussamme opetellaan ja harjoitellaan arvostavaa vuorovaikutusta, viljellään myönteisyyden siemeniä kouluympäristöön ja vahvistetaan merkityksellisyyden kokemusten syntymistä yksilö- ja yhteisötasolla. Tavoitteena on rakentaa arvostavaa ja toisia tukevaa koulukulttuuria, vahvuusperustaista oppimista sekä merkityksen ja tarkoituksen vaalimista ja opettamista. Toimintakulttuurimme on avoin uusien oppimisympäristöjen kehittämiselle ja globaalille kansainväliselle toiminnalle.

 

  • Rehtori  Sari Rundgren-Nurkkala Puh. 044 5767682, virkavapaalla 31.7.-20.12. sij. Tommi Syrjälä

    Apulaisrehtori Henrikki Heikkinen Puh. 040 8068263

     

    Opettajat:

    1.luokka Jaana Salmela

    2.luokka Sari Rundgren-Nurkkala sij. Noora Honkimaa

    3.luokka Hanna Arvo

    4.luokka Tommi Syrjälä

    5.luokka Anniina Aarnio sij. Katja Tokola

    6.luokka Henrikki Heikkinen

     

    Pienryhmän erityisopettajan sij. Johanna Kujala Puh. 044 5767675

    Laaja-alainen erityisopettaja Pinja Lehesvirta Puh. 040 8050 846

    Pienryhmäluokka Marika Niemi Puh. 040 8068140

     

     

     

    Muu henkilökunta:

    Koulunkäynnin ohjaajat:

    Marjaana Koittola

    Outi Puskala

    Tiina Forsberg

    Satu Kangas

    Hanna Niemelä

    Satu Kiviaho

    Tanja Porkola

    Kirsi Paananen

     

     

    Keittiö:

    Lucina Hagmanin koulu Puh.040 4892211

    Kirkonkylä:

    Merja Polet-Miekkoja (keittäjä) Puh. 040 8068013

    Siistijä:

    Minna Hiltunen Puh.040 8065929

     

    Koulusihteerit:

    Henni Kinnunen, 040 806 5382

    Virpi Leppälä (koulukuljetusasiat), 050 362 4921

     

    Kiinteistönhoitaja:

    Kulloinkin vuorossa oleva kiinteistönhoitaja

     

    Oppilashuolto:

    Kouluterveydenhoitaja:

    Eveliina Mäkelä Puh. 0447307622

    Koulukuraattori:

    Eva-Maria Karlström Puh. 0404892147

     

     

  • Koulussamme toimii oppilaskunta. Oppilaskunnan hallituksen äänestävät koulumme oppilaat. Oppilaskunnan hallituksessa on kaksi edustajaa joka luokalta. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimii koulumme opettaja. Oppilaskunta eli kaikki koulumme oppilaat voivat ehdottaa oppilaskunnan hallitukselle toiveita pienestä mukavasta toiminnasta, jota silloin tällöin koululla järjestetään.  Tämän lisäksi oppilaskunnan hallituksen tehtäviin kuuluu mm. koulun erilaisten vaalien organisointi. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu koululla koulupäivän aikana säännöllisesti.

  • Koulussamme toimii vanhempainraati. Koulun edustajan lisäksi vanhempainraadissa on yksi vanhempi jokaiselta luokalta.

  • Koillisreitin johtokunta.

  • Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

    Jokaisella oppilaalla on oikeus opetukseen ja ohjaukseen, joka tukee häntä saavuttamaan parhaan potentiaalinsa. Koulussamme toteutetaan pedagogista, oppimisen kolmiportaista tukea: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tukea toteuttavat luokanopettajien lisäksi koulunkäynnin ohjaajat, pienryhmien erityisopettajat ja laaja-alainen erityisopettaja. Tuki voi sisältää ohjausta tai erityisopetusta luokkaryhmässä, pienemmässä ryhmässä tai henkilökohtaisesti. Tukitoimet suunnitellaan opetushenkilöstön, oppilaan ja hänen huoltajiensa yhteistyönä. Tuen suunnitteluun liittyvät asiakirjat kirjataan Wilmaan.

    Oppilashuollon työntekijät ovat yhteistyössä huoltajien ja opetushenkilöstön kanssa tukemassa oppilaiden hyvinvointia ja koulunkäynnin sujumista. Oppilashuoltotyötä koordinoi Yhteisöllinen Hyvinvointiryhmä, johon kuuluvat rehtori, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, koulupsykologi, päiväkodin johtaja ja laaja-alainen erityisopettaja. Tarvittaessa kutsutaan koolle oppilaskohtainen asiantuntijaryhmä, jossa ovat mukana oppilas, huoltajat ja tapauskohtaisesti opetuksen ja oppilashuollon ammattihenkilöitä ja muita yhteistyötahoja. Asiantuntijaryhmässä sovitaan oppilaan koulunkäynnin tukemiseen tähtäävistä toimista. Opetushenkilöstön ja oppilashuollon työntekijöiden yhteystiedot löytyvät kohdasta ”Henkilökunta”.

     

  • Iltapäiväkerho toimii maanantaista perjantaihin klo 11.45-16.45. Iltapäiväkerhon ohjaajana toimii Sari Lammi Puh. 044-3433435.

  • Liikkuva koulu

    Lukudiplomi

    Positiivinen pedagogiikka

    Majakka

    NPDL

    Koulussamme on ollut kansainvälistä toimintaa: Comenius, Erasmus+

Kälviän Kirkonkylän koulu