Syventävien opintojen opintokokonaisuus koostuu opintojen 3-4 viimeisestä lukuvuodesta. Oppilaat ovat iältään 15-20-vuotiaita. Opetusta on 306-408 h + itsenäinen työskentely. Syventäviin opintoihin sisältyy lopputyö, laajuudeltaan 140h.
Syventävien opintojen tavoitteena on laajentaa ja syventää niitä tietoja ja taitoja, joita on kehitetty perusopintojen aikana. Oppilas voi painottaa opintojaan omien tavoitteidensa mukaisesti ja käyttää haluamiaan työtapoja.
Opintojen tavoitteena on oppilaan kuvataiteellisen ajattelun ja ilmaisun syventäminen. Häntä ohjataan kehittämään osaamistaan ja rohkaistaan erilaisten materiaalien ja menetelmien käyttöön. Oppilaan persoonallisen kuvailmaisun kehittymistä tuetaan ja vahvistetaan luottamusta omiin valintoihin, näkemyksiin ja ratkaisuihin. Tavoitteena on syventää oppilaan kykyä ymmärtää ja tutkia visuaalisia ilmiöitä ja kuvakulttuuria.
Opinnoissa kannustetaan oppilasta osallistumaan ja vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä ja yhteiskuntaan. Häntä rohkaistaan tuomaan esille omia tulkintojaan sekä kannustetaan esteettisten, ekologisten ja eettisten arvojen pohtimiseen.
Syventävät opinnot koostuvat opintojen 3-4 viimeisestä vuodesta. Oppilas valitsee lukuvuosittain eri työpajavaihtoehdoista itselleen soveltuvimmat vaihtoehdot. Työpajavaihtoehdot vaihtelevat lukuvuosittain tila- ja opetusresurssien mukaan. Työpajojen tavoitteet ja sisällöt kerrotaan tarkemmin lukuvuosittain koostettavassa työpajaesitteessä.
Syventävissä opinnoissa oppilasta ohjataan kohti omien tavoitteiden suuntaista työskentelyä. Tavoitteiden asettamista ja niiden toteutumisen arviointia harjoitellaan edelleen. Oppilas voi työskennellä itsenäisesti valitsemassaan työpajaryhmässä omien projektien tai opintojen loppuvaiheessa lopputyön parissa. Vaihtoehtoisesti oppilas voi myös tehdä tunnilla annettuja tehtäviä omaa taitotasoaan soveltaen. Oppilasta kannustetaan kokeilemaan eri tekniikoiden, välineiden ja materiaalien luovia ilmaisutapoja ja yhdistelmiä. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaalle merkityksellinen kuvakulttuuri ja sen suhde muuhun visuaaliseen ympäristöön.
Opinnoissa tutustutaan nykytaiteen toimintatapoihin, pohditaan taiteen kulttuurisidonnaisuutta sekä käsitellään taiteen historiallisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Opetuksessa hyödynnetään tilaisuuksia osallistua paikalliseen taidetoimintaan. Opinnoissa tutustutaan mahdollisuuksien mukaan taiteen instituutioihin, muihin kulttuurikohteisiin, ajankohtaisiin taiteen ilmiöihin ja visuaalisten alojen ammattilaisten työhön.
Laajan oppimäärän arviointi perustuu oppilaan dokumentaatioon, itsearviointiin ja opettajien arvioon. Syventävien opintojensa aikana oppilas dokumentoi asettamiaan tavoitteita, työskentelyä, kuvailmaisua, itsearviointia, oman oppimisensa edistymistä ja saavuttamaansa osaamista. Dokumentaatio painottuu lopputyöprosessiin. Oppilaan kokoaman dokumentaation avulla tuetaan oppilaan syventävien opintojen tavoitteellista etenemistä.