Hyppää sisältöön
Nainen ja lapset katsovat oravaa
Mostphotos

Ympäristökasvatus ja -valistus

Luontokoulu

Kokkolan Luontokoulu perustettiin vuonna 1992, ja se toimii Nuorisokeskus Villa Elban yhteydessä Pohjanlahden rannalla, Rummelö-Harrbådan luonnonsuojelualueen kupeessa.

Käytössään Luontokoululla on oma opetustila ja laboratorio sekä vanha luonnontietäjän talo lähimetsässä. Suuri osa koulupäivistä vietetään luonnon suuressa luokkahuoneessa taivas kattona ja maa lattiana. Kokopäiväisesti Luontokoulussa työskentelee kaksi opettajaa ympäri vuoden ja lisäksi Luontokoululla työskentelee harjoittelijoita opettajien ohjauksessa

Luontokoulu pyrkii edistämään maasto-opetusta ja ympäristökasvatusta mm. tekemällä yhteistyötä samalla alalla toimivien tahojen kanssa ja tuottamalla ympäristökasvatukseen liittyvää opetusmateriaalia.

Opetuksessa painotetaan kokemuksellista, tutkivaa oppimista. Tavoitteena ei ole pelkkä lajituntemus ja valmiin tiedon jakaminen, vaan mielenkiinnon herättäminen, omiin havaintoihin luottaminen, päättely sekä omatoiminen etsiminen – ja löytäminen!

Kokkolan kaupungin opetustoimi, varhaiskasvatus ja ympäristöpalvelut tukevat luontokoulun toimintaa.

Luontokoulu – Villa Elba

Vihreä lippu

Vihreä lippu on koulujen ja päiväkotien kansainvälinen ympäristökasvatusohjelma. Vihreässä lipussa on olennaista lasten ja nuorten osallistuminen, pyrkimys kohti ympäristöystävällisempää arkea sekä ympäristökasvatustyön pitkäjänteisyys.

Vihreä lippu on osa kansainvälisen ympäristökasvatusjärjestön FEE:n Eco-schools -ohjelmaa. Suomessa ohjelmasta vastaa Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry.

Vihreään lippuun osallistuvat koulut ja päiväkodit pyrkivät tekemään kansainväliset kriteerit täyttävää ympäristökasvatustyötä ja ottamaan päivähoitolapset ja oppilaat mukaan päätöksentekoon. Sanojen lisäksi vaaditaan siis tekoja. Onnistuneet projektit palkitaan ohjelman tunnuksella, salkoon nostettavalla vihreällä lipulla.

Vihreä lippu

Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo

Kiepissä pääset tutustumaan kolmeen merkittävään kokoelmaan: Veikko Salkion luontokokoelmaan, Viljo Nissisen mineraalikokoelmaan ja Armas Järvelän perhoskokoelmaan. Kaikki kokoelmat ovat syntyneet keräilijöiden intohimon, sinnikkyyden ja yhteistyökyvyn avulla.

Veikko Salkion luontokokoelma avattiin Kokkolassa 1982. Salkio halusi lahjoittaa kokoelmansa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta ja sen eläimistä. Myös jälkipolvet saisivat nähdä luonnon moninaisuuden: ”Tarkoituksena on, että kokoelma on pystyssä vielä vuonna 4999.” Kokkolan kaupunki mahdollisti luontokokoelman täydentämisen ja on edelleen nähnyt sen kehittämisen tärkeänä.

Kieppi jatkaa perustajansa työtä tavoitteena luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen edistäminen. Kieppi tarjoaa ryhmille opastuksia sekä pedagogisia työpajoja, joissa ympäristökasvatuksen, tieteen ja taiteen keinoin sukelletaan luonnon ihmeiden maailmaan.

Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo

Yhteystiedot