Hyppää sisältöön

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelma

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelma on ollut nähtäville 6.4.-7.5.23. Kaupunkirakennelautakunta on päättänyt esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelma esittämistä Ympäristöministeriölle hyväksyttäväksi.

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelman antaa välineitä alueen kaupunkiluonnon ja rakennetun kulttuuriympäristön säilyttämiseen laajana ja eheänä kokonaisuutena. Hoito- ja käyttösuunnitelma ohjaa kaupunkia ja muita alueen toimijoita hoitamaan ja kehittämään kansallista kaupunkipuistoa luonnon- ja kulttuuriperinnöllisiä arvoja vaalien ja vahvistaen.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa on otettu huomioon eri käyttäjäryhmät sekä alueen toimijat. Suunnitelman laadinnassa osallistettiin laajasti kuntalaisia, yrittäjiä ja päättäjiä. Osallistamistilaisuuksia järjestettiin eri kohderyhmille lapsista ikäihmisiin. Lisäksi aiheesta teetettiin kysely ja pidetiin info-pisteitä.

Suunnitelma on jaettu hoito- ja käyttösuunnitelmaan sekä kohdekohtaisiin kohdekortteihin. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa aluetta tarkastellaan kokonaisuutena ja käydään läpi mitkä toimenpiteet vahvistavat koko alueen arvoja sekä toiminallisuutta. Suunnitelmassa kansallinen kaupunkipuisto on jaettu neljään eri osa-alueeseen. Osa-alueet on jaettu kohteisiin, joista on jokaisesta tehty omat kohdekorttinsa. Kohdekorteissa paneudutaan tarkemmin tietyn kohteen erityispiirteisiin ja hoidon tarpeeseen.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa tuodaan esiin arvottamiseen liittyvät periaatteet sekä miten arvoja tuodaan esiin kansallisen kaupunkipuiston alueella. Suunnitelmassa käydään läpi, miten esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan kehittää kaupunkipuiston alueella, sekä tarkennetaan, mitä alueella tulee ottaa huomioon viheralueisiin, metsänhoitoon sekä virkistyskäyttöön liittyvien toimenpiteiden osalta. Suunnitelmassa käsitellään sitä, miten puistosta viestitään, miten matkailulliset­ näkökulmat tulee ottaa huomioon sekä sitä, miten puistoa voidaan hyödyntää opetuskäytössä.

Hoito- ja käyttösuunnitelman avulla voidaan edistää hankkeita, jotka lisäävät alueen arvojen säilymistä ja vahvistumista, asukkaiden asumisviihtyisyyttä sekä näihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa annetaan konkreettisia ohjeita, jotka ohjaavat kohti yksityiskohtaisempia suunnitelmia sekä puistoalueen käytännön hoitotoimenpiteitä. Alueen olennaisten arvojen säilyttämiseksi hoitoon ja käyttöön liittyen on annettu määräyksiä Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston perustamispäätöksessä. Nämä määräykset tuodaan esille hoito- ja käyttösuunnitelmassa suunnittelun tueksi laadituissa kohdekorteissa.

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston erityispiirteinä ovat merellisyys, maankohoaminen ja historialliset elementit. Historialliset elementit käsittävät esimerkiksi elinkeino- ja asutushistoriaa sekä kaupunkirakenteen kerroksellisuutta ja säilyneisyyttä. Monimuotoiset ja laajat luontoalueet ja monipuoliset virkistyspalvelut ovat tärkeä osa kansallisen kaupunkipuiston toteutusta. Kokkolan kansallinen kaupunkipuisto on Suomen laajin ja merellisin kansallinen kaupunkipuisto sekä Kokkolan elinvoimaohjelman kärkihanke.

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelma

Kohdekortit

Ajantasaisia kohdekohtaisia kohdekortteja voi tiedustella alla olevilta tahoilta.